VAIN VOITTAJAT MUISTETAAN

''Voiton tahdon silmistä nään, tahdon voimaa täynnä pää''

Vuorossa kausiraportti ja tää tulee niin tunteella, kun on tullakseen. Sen verran tunnerikas, vaikea, mutta paras kausi on ollut! Joo tiiän kaikki teistä ei näistä jääkiekkopostauksista tykkää, mutta kohta nää jää melkein puolen vuoden tauolle!

Meidän osaltahan kausi alkaa lähes aina Pitsiturnauksessa Raumalla (buu). Ja meidän osaltahan pelit jäi todella lyhyeksi siellä, koska Sport ja Lukko taktikoi Ässät ulos jatkopeleistä. Ensimmäistä kertaa koko joukkoeen näki jäällä ja olihan se melko hakemista jokaikiseltä. Ässiltä Pitsiturnauksesta puuttui muutamia avainpelaajia, eikä Armiakaan ollut mukana nöyryyttämässä Lukkoa. Ulkomaanavut olivat saapuneet edellisenä iltana ja pääsivät heti seuraavana päivänä jäälle. Silti tuntui, että hyvä tästä tulee ajan myötä. 

Muutaman kerran tuli mentyä seuraamaan poikien jääharjoituksia ja katsomaan, että miten se harjoittelu on lähtenyt käyntiin koko joukkoeen voimin. Harjoituksissa meillä oli aina mukavaa, koska ei otettu sitä kovin vakavasti vaan pelleilimme, kuvasimme ja nauroimme. Side mun ja kavereiden välillä vaan kasvo. Joukkoe alkoi pikkuhiljaa kasvamaan yhteen, vaikka prosessi olikin alussa.

Pikkuhiljaa harjoituspelejä tuli enemmän ja enemmän ja Ässien osalta ne menivätkin melko hyvin, vaikka ylivoima olikin alusta alkaen järkyttävää katsottavaa. Voittoja harkkapeleistä taisi tulla kaikista, paitsi Pitsiturnauksesta. En ole varma enkä nyt jaksa tarkistaa asiaa. Pikkuhiljaa ns. ''jengimme'' alkoi kokoontua kaikki hallille kannustamaan omaa joukkoetta ja pitämään hauskaa. Pitkän kesän jälkeen kaikkia ei edes ehtinyt näkemään, mutta jääkiekko toi kaikki jälleen yhteen <3

Joukkoe esiteltiin 1.9 kaikkien edessä Kauppakeskus Isokarhussa ja sen jälkeen oli peli Ruotsalaista Växjö Lakersia vastaan. 

Vihdoin kauden avaukset koitti, sekä vieras-, ja kotikaukalossa. Ja loistavasti ne menivätkin!! Ei olis fanit parempaa alkua peleille toivoa. Molemmat pelit päättyivät Ässien 3-0 voittoon. Tunne oli aivan mahtava, kun sai pettymyksen jälkeen huutaa, hyppiä ja riemuita omiensa puolesta. Odotukset olivat kahden pelin jälkeen jo tosi korkealla ja fiilis oli että nyt tänä kautena mennään pitkälle eikä vain meinata!

Syyskausi muuttui Ässien kohdalla melko vuoristoradaksi. Syyskaudella tappioita tuli paljon enemmän kuin voittoja ja usein ne hävittiin vain yhdellä maalilla. Eli ongelmana oli ketsuppipullojen aukeaminen ja maalinteko. Kun NHL ei alkanutkaan sopimuskiistojen vuoksi, Jesse Joensuu halusi palata pelaamaan Ässiin omaan kasvattajaseuraansa. Joten me saimme suuren lock-out pelaajan. Moni uskoi ettei Joensuusta olisi meille mitään apua. Joensuu oli Ässien suurin pistemies syksyllä, Dixonin kanssa. Apu oli aivan suunnaton. Myös vaikeita pelejä pystyttiin pikkuhiljaa kääntämään voitoiksi. Mutta nousu oli vain hetkellinen. Alkoi syöksykierre, tappiosta tappioon ja kukaan ei nauttinut pelaamisesta. Katsomo kuoli vain entisestään ja häviöt söivät jokaikistä. Loukkaantumisia oli todella paljon ja jouduttiin jo turvautumaan junnuihin. Tuntui, että jokaikinen loukkaantuminen toi vain epätoivoa lisää. Tuntui myös, että jokaikinen joutui sairastuvalle, koska blokkasivat kiekkoa kädellään. Hetkellisten sijojen nousun jälkeen, joukkoe joka oli pelannut ensimmäiset pelit hyvin suli totaalisesti ja vaipui alemmas ja alemmas ja alemmas sarjataulukossa. 

Yksi syyskauden ehdottomasti hauskimmista hetkistä oli faniristeily! Paras risteily elämässäni. Sai olla kavereiden kanssa, tanssia ja rentoutua ja jutella pelaajien kanssa. Oli ihan huikee reissu ja piristys ankeeseen ja pimeään syksyyn. Tänä syksynä ehdottomasti uudestaan. 

Joulun jälkeen palailtiin työn ääreen ja seurattiin aktiivisesti taas kiekkoa. Vaikka oltiin ties monen tappion putkessa. Blues nöyryytti meitä jatkuvasti kuin myös muutkin joukkoeet. Tasauskierrokseen Ässät valitsi Bluesin ja saatiin turpaamme ansiokkaasti. Itse olin vielä reissussa mukana, mutta tappiot korvattiin aina naurulla ja huumorilla ''kyllä me vielä joku päivä voitetaan'' Sisällä silti tuntui tyhjältä ja surulliselta. '' Taasko me hävitään eikä saavuteta meidän kaikkien unelmaa'' Jokin silti aina veti hallille ja se on sydämmessä oleva usko, tahto ja rakkaus lajia kohtaan.

Tammikuu oli melko ankea kuukausi. NHL alkoi ja Joensuu palasi rapakon toiselle puolelle. Päävalmentaja Karri Kivi myönsi että hänen päänsä on pölkyllä ja hän lähtee jos tulosta ei ala tulemaan. Ässien johdossa kuhisi, että ketä myymme ja ketä hankimme ennenkuin siirtoraja sulkeutuisi. Pekka Virta nimettiin Ässien valmentajaksi seuraaviksi kausiksi, joka vei osan pelaajan keskittymiskyvyn täysin. Ässien paras pelaaja Stephen Dixon myytiin. Ässät hankkivat kuitenkin Lukossa vähälle peliajalle jääneen Eero Elon ja 10 otteluksi Dragan Umicevicin. Otsikoissa oli '' Ässät luovuttivat kautensa'' '' Päästäkää Joel Armia pois''  Mutta, seuraavaksi tapahtui ihme, mitä ketään koko kaupungissa olisi uskaltanut odottaa.

Karri Kivi ilmoitti kapteeni Uusitalolle, että nyt on viimeinen hetki ja mahdollisuus ryhtyä toimiin. Uusitalo keräsi jokaikisen jätkän palaveriin. Palaveri kesti kauan, se ei ollut normaali 5 minuutin pikapalaveri vaan yli tunnin kestoinen. Siellä puhuttiin asiat halki. ja jokainen äijä lupasi tehdä sen 423948% hommia jokaisessa pelissä. Siitä palaveristä alkoi uskomaton tunnerikas sensaatio. Joel Armia kiskoi Ässät voittoon KalPasta minkä jälkeen kasassa oli helmikuun ja maaliskuun aikana uskomaton 14 ottelun voittoputki. Ja jokaisesta pelistä tuli aina vähintään piste. Peli peliltä pojat nostivat kaupungin maineen ja nostivat itsensä sijalle 4 ja saivat kotiedun itselleen. Kaikki tuijottivat otsikoita ihmeissään.

Ensimmäisenä Ässät sai vastaansa Kuopiosta KalPan ja joukkoeiden oletettiin olevan melko tasaisia. Niinhän ne olivat, mutta KalPa teki paljon enemmän virheitä ja Ässät hyödynsivät ne. Loppuenlopuksi Ässät olivat tässä sarjassa aivan ylivoimaisia, joka osa-alueella. Ässät veivät ottelusarjan kotonaan otteluvoitoin 4-1. Tunnelma kaupungissa oli jännittynyt, mutta jokainen alkoi seisomaan tämän joukkoeen takana. 

Huvittavaa katsoa kuvia missä on lunta! No lumi suli yhtä nopeasti kuin JYP ;) Ensinnäkin moni pelkäsi, että käykö niinkuin viime vuonna, että meillä ei ole mitään mahdollisuuksia JYPin robottikiekkoa vastaan. Peli alkoi mennä koko ajan enemmän maalivahtien taisteluksi. Mutta tämä joukkoe näytti, että tällä kertaa mennään loppuun asti. Taisteluilmeen kautta ja Perrinin jatkuvan mussutuksen ja tehottomuuden avulla menimme finaaliin!! Siinä vaiheessa pääsi itku, eivaan meinannut uskoa todeksi. Tunneryöppy oli melkoinen. Voitot Ässille 4-1

IHANAA SAATANA!

Finaalit olivat 7 vuoden tauon jälkeen rantautuneet länsirannikolle ja Poriin. Tappara oli kauden alusta asti suosikki voittamaan mestaruuden. Ei ollut ehkä niin kovaa huumaa kuin vuonna 2006, koska tällä kertaa jääkiekko voitti kannustuksen ja fanit. Tampereella kaksi ensimmäistä peliä loppuivat Tapparan voittoon, koska he tekivät ihmeellisen nololla tavalla voittomaalit molemmissa peleissä viimeisen viiden sekunnin aikana. Ja se söi pelaajia, johtoporrasta, valmentajia enemmän kuin moni olisi uskonutkaan.Kotona Ässien joukkoetta ei pysäyttänyt mikään, jäät ja Metsola suli. Ässät oli suvereenin ylivoimainen jokaisessa pelissä ja vihdoin kolmannessa ratkaisevassa pelissä pomput olivat meidän puolellamme. Ässät voitti sarjan 4-2 omassa kotihallissaan, unelma oli toteutunut 35 viiden pitkän vuoden jälkeen. 

Viimeiset viisi sekuntia ja kyyneleet alkoivat virrata eikä sille voinut mitään. Näki kuinka kaikki olivat yhtä, ketään ei ollut erilainen. Raavaat miehet itkivät ja halailivat toisiaan, yhtenäisyys vei koko Porin unelmaan. Tunnelma oli upea koko pelin, Isomäen legendasta siihen asti, kun poistuimme halliin. Hallissa koettiin paljon liikuttavia hetkiä ja rakkaus paistoi läpi. Ketään porilainen ei ollut poistunut hallista ennen. Mitalien jako, pelaajien riemu, katsojien riemu ja kun VP-Ketola tuli luovuttamaan Kanada-maljan kapteeni Ville Uusitalolle. En usko, että kukaan muu kuin ässäfani voi ymmärtää Ketolan merkitystä. Ympyrä oli sulkeutunut 35 vuoden jälkeen. Uusi ympyrä aukeaa, kun seuraava kausi alkaa. En edes ymmärrä mitä on tapahtunut, vaikka voitosta on jo viikko. Tämä on koko Porin ja lähes koko Suomen juhla. Porin kadut olivat tukossa koko yön, torilla juhli monta tuhatta ihmistä eikä ihmiset ajatelleet huomista vaan he elivät hetkessä ja tunteiden mukaisesti. 

Kausi on ollut aivan uskomaton ja toivottavasti jonain päivänä tulen sisäistämään mitä täällä on oikeasti tapahtunut. Vaikeuksien jälkeen joukkoe löysi toisensa ja fanit antoivat tukensa. On ollut huikeaa olla todistamassa periksiantamattomuutta, rohkeutta, uskoa ja tätä tarinaa mikä ei vielä ole ohi. Mestaruutta ei voiteta nimillä, se voitetaan tahdolla ja uskolla ja kovalla työllä. Jokaikisille iso kiitos joka on hallilla ollut ja antanut kaikkensa joukkoeen puolesta! Ny rillataa ja juhlitaa!

Kiitos kaverit, koko joukkoe ja kaikki ihanat <3 

ps. osa kuvista lauran ja maijan blogeista!